Kirja-ala monine ongelmineen on ollut loka-marraskuussa paljon pinnalla mediassa. Lasten lukutaidon heikentyminen on myös kuuma aihe, joka usein muistetaan mainita eri yhteyksissä. Voivottelua on paljon, mutta harvoin aiheeseen syvennytään ihan kunnolla ja tutkimustiedon valossa. Siksi se tuntuu melkein vääjäämättömältä kehityssuunnalta.
Mutta nyt! Haaviini on tarttunut tänä syksynä antoisia keskusteluita ja puheenvuoroja lasten lukemisesta, ja ne kuunneltuani hahmotan lukutaito- ja lukuinto-ongelmaa paremmin. Ammattilaisten puheenvuorot herättivät myös intoa ja toivoa, kun sain kuulla loistavista ja konkreettisista toimintamuodoista, joilla Suomessa tehdään jo nyt lukemisesta jokaiselle lapselle läheistä asiaa.
Lukutaitokeskustelulle vähän rinnakkainen aihe ovat itse lastenkirjat omana erityisenä kirjallisuuden lajinaan. Puhutaan, että ne eivät näy enää mediassa, ja erityisesti poissaolollaan loistaa lastenkirjakritiikki. Ajankohtaisten keskusteluiden myötä ymmärrän entistä paremmin, miksi pelkästään kirjojen esittely ja vinkkaus ei riitä, vaikka sitäkin saisi olla enemmän. Kritiikki on tietyllä tapaa kirjan, lukijan ja kirjailijankin arvostamista, kun teokseen viitsitään sukeltaa syvemmälle ja ruotia sitä perustellummin kuin vain tyylillä: “Tämä oli kiva! Taapero tykkäsi.”
Suomessa on onneksi hyvää ja syvällistä lastenkirjojen tutkimusta, ja vinkkaan lopussa myös sitä koskevista avoimista luentotallenteista!
Miten lasten- ja nuortenkirjallisuus näkyy mediassa? Seminaaritallenne
IBBY Finlandin 7.11 järjestämässä Saduista someen -seminaarissa oli sekä akateemista että arjenläheisempää asiantuntijapuhetta. Otsikkoon nostetun medianäkyvyyden lisäksi esiin tuotiin paljon muitakin keinoja lastenkirjan viemiseksi lukijan luo, ja tämä olikin minusta kiinnostavinta antia! Klikkiotsikoista elävän median toimintalogiikkaan ei oikein voi ulkopuolinen vaatia muutosta, joten on etsittävä muita reittejä, joilla tehdä lastenkirjoista tutumpia niin lapsille kuin kirjojen hankkimisesta vastaaville aikuisille.
Yksi tällainen huikea onnistuminen on Lukulahja lapselle -hanke, josta Lukukeskuksen toiminnanjohtaja Emmi Jäkkö kertoi paneelikeskustelussa. Järjestö kustansi aluksi Suomen Kulttuurirahaston tuella kaksi lastenkirjaa ja jakoi niitä neuvolassa jokaiselle vauvaperheelle. Mukana oli tietoa siitä, kuinka tärkeää on lukea lapselle.
Kun hankkeen tuloksia tutkittiin, kirjakassin saaneiden vastaukset kertoivat, että neuvolassa saatu kirjalahja lisäsi lukemista perheissä. Tähän näyttöön pohjaten Lukukeskus lobbasi kansanedustajia ja sai lopulta hankkeelle pysyvän rahoituksen! Jäkön mukaan oli tärkeää, että kansanedustajien joukossa oli niitä äitejä, jotka olivat itse päässeet kokemaan kirjakassin tuoman ilon ja hyödyn.
Kirjailijaliiton toiminnanjohtaja Ilmi Villacís totesi tuohon jotain sen suuntaista, että asiat alkavat muuttua vasta, kun päättäjät näkevät, että asialla on ihmisille oikeasti merkitystä. Juuri siksi kirjallisuuden tärkeydestä on pidettävä kovaa ääntä, jotta se kantautuu mahdollisimman monesta suunnasta päättäjienkin korviin. Skotlannissa kuulemma jaetaan puoli miljoonaa lastenkirjaa perheisiin, ja Lukukeskuskin tahtoo laajentaa ohjelmaansa vauvojen lisäksi myös muihin ikäryhmiin!
Todella kiinnostava oli myös tutkija, dosentti Riie Heikkilän esitelmä lukemisen vähentymisestä ja eriytymisestä yhteiskunnassa. Hän haastatteli tutkimuksessaan matalan koulutustason ihmisiä heidän suhteestaan lukemiseen ja kohtasi jopa vihamielistä suhtautumista kirjoja kohtaan. Se on Suomessa uutta: ennen pyydeltiin anteeksi sitä, jos ei itse ole lukumiehiä, sillä kaikki yhteiskunnan kerrokset olivat yhtä mieltä siitä, että lukeminen on hyvä ja tärkeä asia. Nykyään yhä useampi sanoo uhmakkaasti, että lukeminen ei kiinnosta ja on turhaa. Heikkilä arvioi, että tähän on vaikuttanut mediassa kuuluva populistinen puhetapa, jossa korkeakulttuuri on alettu nähdä turhana.
Kiinnostavaa oli myös kuulla, että uudet lukemisen tavat, kuten e- ja äänikirjat, eivät tutkimusten mukaan ole tuoneet lukemista uusien ihmisten ulottuville, vaikka näin toivottiin ja odotettiin. Ne, joille perinteinen kirja on vieras, eivät tartu myöskään digitaaliseen kirjaan – digilukeminen keskittyy samoille (pääasiassa korkeakoulutetuille) ihmisille, jotka lukevat myös fyysisiä kirjoja.
Heikkilän tutkimus keskittyi aikuisten lukemiseen, mutta yhteiskunnallisen kehityksen ymmärtäminen auttaa näkemään kokonaiskuvaa, joka vaikuttaa myös lasten lukutottumuksiin. Heikkilä mainitsee, että lukemisen lähestyminen innostamisen kautta on tutkimusten mukaan usein vieraannuttavaa niille, jotka eivät pidä itseään lukijoina. He kokevat, että en minä ole sellainen, joka innostuu lukemisesta. Siksi innostamisen sijaan tulisikin kannustaa. Ero on hiuksenhieno, ja siinä riittääkin pohdittavaa, millainen puhe tuottaa tuloksia!
Podcast: Miten saan lapsen innostumaan lukemisesta?
Riie Heikkilä oli vieraana myös lastensäätiö Itlan tuottamassa Lapsuuden rakentajat -podcastissa. Hän keskusteli lasten lukemisesta luokanopettaja Johanna Lehtisen ja kirjailija J.S. Meresmaan kanssa. Otsikkoon oli ironisesti päätynyt innostusnäkökulma, jonka Heikkilä totesi jo huonoksi IBBYn seminaarissa. Jakson kiinnostavin anti liittyikin “pakottamiseen”.
Johanna Lehtinen kertoi, kuinka on jo vuosia laittanut oppilaansa lukemaan enemmän kuin keskimääräisessä alakoulun luokassa. Lukuläksyä on tullut jopa viikonloppuisin. Tulokset ovat olleet huikeat: lapset vastaavat koulun kyselyiden avoimiin kysymyksiin muita monisanaisemmin ja ilmaisevat muutenkin itseään taitavasti. Oppilaita, joille suomi on vasta toinen kieli, on päässyt siirtymään suomea äidinkielenään puhuvien oppimäärään.
Lehtisen strategia on kuitenkin eronnut perinteisestä pakottamisesta niin, että oppilaat ovat saaneet itse valita lukemisensa, ja Aku Ankkakin on laskettu kirjaksi. Yksittäisen oppilaan lukemien kirjojen määrää ei ole vahdittu, vaan huomion kohteena on koko luokan yhteenlaskettu lukupotti.
Kuvakirjaa tutkimassa -luentosarja
Lastenkirjainstituutin verkostossa on aivan huikeita tutkijoita, joilla on paljon syvällisempi näkemys lastenkirjoihin kuin kenelläkään tuntemallani kirjaharrastajalla. He ovat julkaisseet Youtubessa aiemmin luentosarjat Johdatus lastenkirjallisuuden tutkimukseen ja Näkökulmia nuortenkirjallisuuden tutkimukseen. Juuri nyt on käynnissä sarja kuvakirjan tutkimuksesta.
Osa luennoista on aika akateemisia, mutta muutama on hyvinkin yleistajuisia. Jälkimmäisistä suosittelen erityisesti Päivi Heikkilä-Halttusen katsausta lastenkirjan historiaan ja kuvittaja Sari Airolan esitelmää siitä, kuinka kuvitus syntyy.
Jos tutkimusnäkökulma kiinnostaa, Hanna Järvenpään luento “Miten kuvakirjoja tutkitaan?” esittelee perusasetelmat ja termit. Meeri Pihlströmin luento hänen omasta tutkimustyöstään on aivan huikean kiinnostavaa kuunneltavaa. Hän tutkii siitä, kuinka Disney on sovittanut lastenkirjoja, kuten Nalle Puhin, ensin elokuviksi ja elokuvien pohjalta uusiksi kirjoiksi.
Lastenkirjarieha-podcast
Lastenkirjat vilahtavat harvoin kirjallisuuspodcastien aiheissa, mutta on olemassa kotimainen podcast, joka keskittyy pelkästään niihin! Jaksoissa puhutaan lastenkirjallisuudesta ja lukemisesta sekä yleisellä että omakohtaisella tasolla, ja mukana on myös paljon kirjavinkkejä.
Lastenkirjallisuuspalkintojen ehdokkaita
Lastenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat julkaistiin 5.11., ja tallenne tilaisuudesta löytyy Youtubesta. Jokainen kirjailija pääsi kertomaan teoksestaan muutamalla lauseella, mikä on aina kiinnostavaa!
Jos omaan makuun sopii paremmin ei-pönöttävä tyyli, Youtube-kanava Lukujonossa esittelee ehdokkaat rennommalla tavalla. Kuvittajien Rudolf Koivu -palkinto jaettiin jo, mutta jos kauniit uutuuskirjat kiinnostavat, Lukujonossa esittelee tämänkin palkinnon ehdokkaat omalla videollaan.
