Vasta valmistunut ihana Tähtietsivät-aapinen ja ensimmäiseen jaksoon johdattava laulu.
Kerroin viime postauksessani ihanasta työprojektista, joka käynnistyi toissa kesänä: pääsin kirjoittamaan Otavan uuteen Tähtietsivät-aapiseen 12 lastenlaulun sanat ja pari runoa. Lastenmusiikin huippuammattilainen Soili Perkiö antoi sanoituksilleni sävelen, ja nyt aherramme jo tokan luokan äikänkirjan laulujen parissa.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun sain tehdä työkseni lastenlauluja, tai kun ylipäätään mitään tekemiäni lauluja julkaistaan. Tieni tähän pisteeseen oli pitkä! Olin etsinyt vuosikaudet tapaa saada sanoittamiani ja säveltämiäni lauluja ihmisten ilmoille, ja olin lopulta tuon asian kanssa niin umpikujassa, että lakkasin kokonaan edistämästä sitä.
Ongelmana on, että en ole itse laulaja tai esiintyjä. En siis voinut noin vain pistää musiikkia purkkiin ja Youtubeen tai Soundcloudiin. Olin säveltänyt omia runojani ja yrittänyt pitchata kustantamoilleni ideaa niiden äänittämisestä, laihoin tuloksin. Olin lähettänyt laulujani kilpailuihin ja hommannut jopa lastenmusiikkiorkesterin yhteistyökumppanikseni, mutta se juttu lopahti yhden laulun jälkeen, koska en yksinkertaisesti tiennyt, miten vetää tuollaista projektia.
Sitten, toissa kesänä, sain viestin Otavalta. Heillä oli tarve lastenlaulujen sanoittajalle. He eivät tienneet mitään pyrkimyksistäni lastenmusiikin saralla, mutta he olivat lukeneet runojani ja todenneet, että monet niistä kävisivät sellaisenaan lauluiksi. Kirjoitustyylini on sellainen, että pysyn aika uskollisesti rytmissä silloinkin, kun olisi varaa irrotella. (Olen saanut kaavamaisuudestani myös kritiikkiä, mutta laulunkirjoittamisessa se taito on olennainen!)
Kirjoitin heille ensin pari laulua testiksi, ja minut valittiin mukaan projektiin! Heti alkuun sain huomata, kuinka vähän oikeastaan tiesin ammattimaisesta lastenmusiikin tekemisestä. Työparini Soili Perkiö ryhtyi onneksi perehdyttämään minua tuon maailman lainalaisuuksiin, ja voi että, miten kiitollinen olen hänen opeistaan! Soili opettaa tulevia lastenmuusikoita Sibelius-Akatemiassa, ja hänen kanssaan työskentely on ollut paras koulu tälle alalle, jonka olisin ikinä voinut saada.
Yritän nyt summata tähän pääpiirteittäin kaiken, mitä olen oppinut lastenlaulujen sanoittamisesta kuluneen puolentoista vuoden aikana! Vuoden päästä tiedän varmasti lisää.
1. Lastenlauluilla on paljon tavoitteita
Jokainen on kuullut lastenlauluja (jotkut meistä kyllästymiseen saakka). Osa niistä ärsyttää aikuisia mutta viehättää lapsia. Jotkut saavat koko perheen jammailemaan, vaikkei sanoista saa edes selvää. Milloin laulu on onnistunut? Miten sitä voi edes mitata?
Aikuisille suunnattujen biisien tavoitteena on yleensä välittää erilaisia tunteita ja tarinoita, toimia tekijän tai esittäjän ilmaisukanavana tai saada ihmiset tanssimaan (ja ostamaan keikkalippuja). Lastenlaululla on näiden lisäksi usein iso liuta muita tavoitteita. Aika moni yrittää opettaa jotain (joko selkeästi tai rivien välissä): viikonpäiviä, liikennesääntöjä tai vaikkapa luonnon arvostamista. Hassut jumppalaulut auttavat kehittymään kehon hahmottamisessa ja ohjeiden noudattamisessa. Laulujen kuuntelu ylipäätään kehittää lasten rytmitajua ja kielellisiä valmiuksia.
Aapisprojektimme alkaessa yllätyin siitä, miten kunnianhimoisia tavoitteita oppikirjan lauluilla on. Laulu saattaa opettaa kirjaimiin ja äidinkieleen liittyvää aihetta ja samalla esimerkiksi tunne- tai kaveritaitoja. Luokkahengen rakentaminen on tärkeä elementti, ja se koskee myös niitä lauluja, jotka eivät päällisin puolin liity ryhmäytymiseen.
Projektin oppikirjailijat, jotka ovat myös opettajia, laativat minulle ohjeet siitä, mitä kunkin laulun pitäisi sisältää. He kertoivat käytännöllisistä tarkoituksista, joihin lauluja käytetään luokkahuoneessa: niillä voi tauottaa tekemistä, rauhoittaa tai kohottaa ryhmän vireystilaa. Aapisen laulut toimivat myös porttina kirjan seuraavaan osioon. Veera Salmi on kirjoittanut aapiseen ihanat tarinat, ja useimmat laulut laadittiin ikään kuin teasereiksi tarinan aiheisiin ja hahmojen puuhiin. Ne herättelevät lasten uteliaisuutta ja intoa siirtyä oppikirjassa eteenpäin.
Koko projektia kantoi myös tavoite luoda iloisia hetkiä lasten koulupäivään ja synnyttää mieleenpainuvia muistoja tarinoiden, kielen ja riimittelyn parissa. Hienommin sanottuna rakennamme lasten suhdetta kieleen ja lukemiseen. Tarkoituksena oli siis tehdä aapiseen aidosti hauskoja ja kivoja tarinoita ja lauluja, jotta ne herättelevät positiivista suhdetta lukemiseen.
(Koti vaikuttaa toki isosti tuon suhteen muodostumiseen. Koulu yrittää sitten tasoittaa eroja, jotka syntyvät, kun joissakin kodeissa luetaan kirjoja ahkerasti ja toisissa ei lainkaan.)
2. Laululeikkiä valmistellaan jo sanoituksessa
Lastenorkesterit, jotka esiintyvät tapahtumissa ja konserteissa, laittavat lapset aina osallistumaan ja kehottavat hyppimään, heilumaan ja viittomaan musiikin tahtiin. Laulu, jonka tavoitteena on liikuttaa lasta, täytyy sanoittaa niin, että sanoissa on aineksia laululeikkiin. Sanat muistuttavat lasta (usein symbolisesti) siitä, mitä ruumiinosaa pitää seuraavaksi liikuttaa.
Aapisestakin löytyy liikunnallisia lauluja. Niiden sanoittamisessa oli ihan erityinen päänvaiva, sillä sanoista haluttiin perus pää-olkapää-peppua taiteellisemmat. Ylipäänsä lauluihin toivottiin kielellä leikittelyä ja monipuolista, eläväistä kieltä, mutta kuitenkin helposti opittavassa muodossa. Siispä kirjoitin lauluihin menoa ja meininkiä, ilonpurkauksia ja muita tunteita.
Rytmi ja melodia ovat toki tärkeimmässä roolissa, kun lapsia inspiroidaan liikkumaan, mutta tässä projektissa sanat tehtiin ensin ja vasta sitten sävel niiden pohjalta. Aivan viimeisenä yksi oppikirjailijoista kehitteli laululeikin ja opettajalle ohjeet sen vetämiseen.
3. Kuunneltavaksi tarkoitettu laulu on erilainen kuin laulu, joka lapsen pitäisi laulaa itse
Aloin projektin aikana havaita kuulemissani lastenlauluissa kahta koulukuntaa. On rytmiltään ja melodialtaan yllättäviä lauluja, joita on kiehtovaa kuunnella, mutta jotka lapsen on vaikea hahmottaa. Lapsi hoilailee niitä ihan omilla sanoillaan, sillä sanat lausutaan laulussa nopeasti, erikoisessa rytmissä, ne ovat vieraita tai niitä vain on paljon.
Rakastin lapsena Pentti Rasinkankaan lauluja, joiden nokkelat sanat virtasivat eteenpäin niin huimaa tahtia, ettei niissä pysynyt millään perässä. Ne sisälsivät lapselle käsittämättömiä, aikuisille suunnattuja silmäniskuja: “Hän loikkasi akvaarioon, ja hän loikkasi itään.” Siskojen kanssa sitten kiisteltiin siitä, mitä lauluissa oikein sanotaan.
Tällaiset laulut voivat olla mitä ihaninta lastenmusiikkia, mutta on aivan mahdoton ajatus, että lapsiryhmä esittäisi sellaisen itse vaikkapa koulun kevätjuhlassa. Laulut, jotka lasten on tarkoitus oppia laulamaan itse, ovatkin ihan toisessa päässä janaa. Niissä säkeistöt ovat lyhyitä ja sanat tarkoituksella sellaiset, että ne on helppo oppia ulkoa. Aapisen laulut kuuluvat juuri tähän kastiin: lasten laulavat niitä itse äänitteen tai opettajan säestyksellä, ja mukana on myös joulu- ja kevätjuhlalaulu.
Minulla meni jonkin aikaa hahmottaa, miten tämä vaikuttaa sanoitukseen. En voinut käyttää liian pitkiä, vieraita tai monimutkaisia sanoja – moni ei osaa ekan luokan alkaessa vielä lukea, joten hahmotus on kuulon varassa. Yritin saada sanojen järjestyksen vastaamaan mahdollisimman tarkasti puhuttua kieltä, jotta laulu koostuu fiksuista ja oikeakielisistä lauseista, jotka on helppo painaa mieleen. (Ei tyylillä ”Lensi maahan enkeli, joutuisampi tuulta.”)
Kaikesta pähkäilystä huolimatta kirjoitin aluksi liian pitkiä säkeitä, ja kertosäkeistöni lyhennettiin editointivaiheessa puoleen. Vasta vähitellen tajusin, kuinka yksinkertainen ja napakka kertosäkeen pitää olla, jotta kaikenlaiset ja -taustaiset lapset pääsevät siihen mukaan. Runoilijana minulle oli uutta, että laulussa lyhyt ja ytimekäs on toimivinta! (Joskus lyhyys on helpottavaa, mutta usein myös haaste, kun laulun pitäisi opettaa tai kertoa iso määrä asioita.)
Riimit tietenkin auttavat ulkoa oppimisessa. Kun ensimmäinen säe on laulettu, loppusointu antaa jo vinkkiä jälkimmäisestä osasta. Riimejä haluttiin aapisen lauluihin myös siksi, että ne kehittävät lasten kielentajua ja opettavat kielellä leikittelyä.
Mutta siinä onkin hommaa, kun yrittää saada lauluun sekä riimit että suunnilleen saman sanajärjestyksen kuin puhutussa kielessä! Usein tilanne oli se, että halusin säkeen loppuun tietyn sanan tietyssä taivutusmuodossa, ja sitten pyörittelin pari päivää sitä, kuinka ihmeessä koostan luontevan lauseen tästä lähtökohdasta. Joskus oli pakko vaihtaa riimiä. Lisäksi joissakin lauluissa oli teemakirjaimet, joita piti ujuttaa lauluun mahdollisimman paljon, mikä tietysti vaikutti sanavalintoihin.
Riimien ja lauserakenteiden kanssa painiminen oli minulle toki jo tuttua, sillä tavoittelen myös runoja kirjoittaessa mahdollisimman selkeitä lauseita ja tarkkoja riimejä. Mutta omissa runoissani voin muuttaa suunnitelmia lennosta nokkelan riimiparin vuoksi. Opel Corsaan voi laittaa kyytiin porsaan vain koska se kuulostaa hauskalta (näin tapahtuu yhdessä lempirunoistani, joka löytyy kirjastani Autojen almanakka). Runot voivat olla vaikka kuinka absurdeja.
Aapisen laulujen taas oli pitäydyttävä Veera Salmen luoman tarinamaailman lainalaisuuksissa. Lauluissa seikkailevilla hahmoilla on mietityt persoonat, enkä voinut laittaa heitä tekemään tai sanomaan ihan mitä tahansa. Tämä haaste oli oikeasti aika hauska: kuinka olla luova tarkkaan määritettyjen rajojen sisällä?
4. Toisto kuuluu lastenlauluun, vaikka runossa sitä pitää säännöstellä
Riimien lisäksi toinen oppimista tukeva elementti, jota lauluihin kaivattiin, oli toisto. Tässä kohtaa laulun kirjoittaminen eroaa paljon lastenrunon tekemisestä: runossa saman sanan tai lauseen toistaminen tuntuu helposti jankkaavalta, lauluun taas se sopii hyvin ja tuo jopa keveyttä.
Toisto on vakiojuttu lastenlauluissa myös siksi, että lapset oppivat laulut toistamalla kuulemaansa. Vaikka ekaluokkalaisella olisikin jo vähän lukutaitoa, sanoja on vaikea seurata kirjasta musiikin tahdissa. Toisto auttaa pääsemään lauluun heti mukaan: lapsi kuulee kertosäkeen, ja kun se kerrataan heti perään, hän voi jo laulaa mukana.
Kirjoittamalla lauluun tarpeeksi toistoa huomioidaan myös ne lapset, jotka eivät osaa suomea vielä kovin hyvin. Kuulemaansa sanaa voi imitoida, vaikkei tietäisi sen kirjoitusasua tai edes merkitystä. Hyvin mietitty sanoitus kutsuu jokaisen lapsen mukaan siihen yhteishenkeä luovaan kokemukseen, kun koko luokka laulaa yhdessä ja itse pääsee osallistumaan; oma ääni liittyy muiden joukkoon.
Kertosäe on luontevin toiston paikka. Sama parin säkeen mittainen pätkä voidaan laulaa kaksi kertaa peräkkäin, eikä kertsiin juuri muuta mahdukaan. Vähitellen löysin myös säkeistöistä kohtia, joihin saman sanan toistaminen tuo hauskaa rytmikkyyttä:
Ryhdytään porukalla ratkomaan,
pulmaa ratkomaan.
Kaikkien vahvuuksia tarvitaan,
kaikkia tarvitaan!(Tähtietsivät-aapiseen tekemästäni laulusta Hyvä me!)
Toki toistolle on paikkansa myös runoissa! Niissä ei yleensä toisteta kokonaisia lauseita tai säkeitä, vaan vaikkapa yksittäistä sanaa, kuten Kirsi Kunnas runossa Kattila ja perunat. Toisto saa sen hauskasti kolisemaan ja pulppuamaan kattilan lailla:
Voi tätä hoppua hoppua hoppua
huusivat perunat, voi tätä hoppua
ei tule loppua loppua loppua
polkata täytyy polkkaa, polkata polkkaa
kiireistä aikaa, tulta on kengissä
laukata täytyy laukkaa, laukata laukkaa
ei ole tolkkua millään, ei ole tolkun tolkkua
kolkata täytyy kolkkaa, kolkata kolkkaa
hyvä jos pysymme hengissä, hengissä, hengissä
voi tätä hoppua hoppua hoppua
ei tule loppua.(Katkelma runosta Kattila ja perunat, Kirsi Kunnas)
5. Rallattelu näyttää paperilla tyhmältä, mutta toimii laulussa
Ensimmäiset kirjoittamani sanoitukset olivat täyttä tekstiä. Kun säveltäjä tarttui lauluihin, hän toi mukaan uuden näkökulman: lallallaa. Tämä oli minulle ihan uusi juttu omaksuttavaksi: lastenlaulussa on hyvä olla tilaa rallattelulle!
Runoilijan näkökulmasta tuntui alkuun ihan pöhköltä, kun monta riviä kielellisesti kauniita ja mietittyjä säkeitä piti vaihtaa diibadaabaan. Mutta rallattelun myötä kertosäkeet kevenivät ja lauluihin tuli ihanan hassuttelevaa tunnelmaa. Rallattelu synnyttää korvamatoja! Myös aikuisten maailmassa: Po-po-po-pokerface, Party-papiidi-paadi jne.
Onneksi rallattelu on niitä asioita, jotka saatoin paljolti jättää säveltäjän varaan. Onhan vaikea arvioida ennen rytmin ja melodian tietämistä, että tässä kohtaa olisi hyvä paikka sanoa ”tyttyttydyttyy”.
6. On väliä, miten sanat painottaa
Yksi tärkeä asia, jonka Soili Perkiö mainitsi minulle heti alkuun, on ideaali siitä, että sanat painotetaan oikein, siis samalla lailla kuin puhuessa. Jos laulussa asetetaan paino tavulle, jolle se ei puheessa kuulu, vaikutelmasta tulee outo – ja syntyy niitä kuuluisia väärinkuultuja laulunsanoja.
Kuinka moni luuli lapsena, että Sairas karhunpoika -laulussa “häntää hellii käärme?” Hellikäämme-sana on jaettu hassusti ikään kuin kahteen osaan, ja kun isku tulee kääm-tavulle, kuulostaa kuin se aloittaisi uuden sanan. Sama ilmiö koskee jo mainittua “joutui-SAMpi tuulta” -kohtaa. Varmaan 95% Lensi maahan enkeliä laulavista lapsista miettii, mikä on se sampituuli, johon enkeli joutui.
Äkkiseltään voisi luulla, että on säveltäjästä kiinni, miten sanat laulussa painottuvat, hänhän se valitsee niille rytmin. Mutta ei homma ole pelkästään hänen kontollaan, sillä hyvä rytmi on hankala saada aikaan, jos sanoittaja ei ole huomioinut, että…
7. Tavujen tulisi asettua samoin joka säkeistössä
Runossa on tilaa rytminvaihdoksille, yllättäville tauoille ja lyhyille riveille pitkien keskellä. Laulussa ei: jokaisen säkeistön sanoituksen pitäisi sopia samaan muottiin. Jos rytmi ja melodia ovat eri säkeistöissä erilaiset, se tuottaa vaikeuksia paitsi lapsille, myös opettajalle, joka säestää laulua nuottikirjan kanssa (jotkut kuulemma edelleen tekevät näin sen sijaan, että laittavat biisin pyörimään nauhalta!).
Ei riitä, että tavuja on säkeistöjen toisiaan vastaavilla riveillä yhtä monta. Pitkien ja lyhyiden tavujen on asetuttava suunnilleen samoille kohdille, jottei synny aiemmin mainittuja outoja painotuksia. Sairas karhunpoika -laulun ensimmäisessä säkeistössä lauletaan “Maito tuore lämpöinen”, ja kolmannessa säkeistössä samalla kohdalla “Uni paras lääke on.” Kun säveltäjä saa eteensä tällaiset sanat, hänen täytyy valita, kumman lauseen luonnollista puherytmiä lähtee jäljittelemään melodiassa.
Mai-tavu on pitkä, u taas lyhyt. U:ta on siis pakko venyttää, ja silloin lause kuuluu: “Uuni paras lääke on.” Suomenkielinen lapsi tajuaa, että kyse on unesta, mutta entä sellainen, joka vasta opettelee suomea?
(Karhunpoika-laulun on oikeasti säveltänyt ja sanoittanut sama henkilö, Georg Malmsten. Häntä on kuitenkin paha mennä kritisoimaan, sillä hän on ensimmäinen suomalainen muusikko, joka äänitti lapsille tarkoitettuja lauluja oikein orkesterin kanssa! Näin radioon saatiin ensimmäistä kertaa musiikkia myös lapsille, mikä oli valtava juttu.)
Aapisessa piti olla erityisen tarkkana painotusten kanssa, sillä kyse on opetusmateriaalista. On kuitenkin paljon lastenlauluja, joissa rytmillinen vaihtelu säkeistöjen välillä toimii ja on hauskakin juttu. Vaarin saari -laulussa on viisi säkeistöä, ja sanat rytmittyvät jokaisessa eri tavalla! Jo rivien pituudesta näkee, että tavujen määrä per säe vaihtelee (katso neljännen säkeistön tokaa riviä!). Melodia on kuitenkin niin yksinkertainen, että laulajalla ei mene sormi suuhun:
Vaarilla on saari, se oma saari on.
Ai ai vaaria, kaikilla ei ole saaria,
mutta meidän vaarilla oma saari on.Vaarin saaressa kasvaa suuri honkapuu.
Muissa saarissa muita, vaan ei honkapuita,
mutta vaarin saaressa kasvaa honkapuu.Suuressa honkapuussa on pesä harakan.
Pikkulinnut laittaa pesän joka paikkaan,
mutta honkapuussa on pesä harakan.Harakalla kolme suurta munaa on.
Pikkulintujen pesässä on kymmenen munaa kesässä,
vaan harakalla kolme suurta munaa on.– Vaarin saari, Marjatta Pokela
Piti oikein selvittää, saanko liittää tähän laulun sanat kokonaisuudessaan. Tekijanoikeus.fi:n mukaan siteeraaminen on sallittua “vain tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa”, eli siinä määrin, mitä tarvitaan oman pointin havainnollistamiseen. Koko teoksen lainaaminen ei yleensä mene sallitun sitaatin piiriin, siispä laitoin vain neljä säkeistöä.
8. Laulut kasvattavat lapsen sanavarastoa. Se kannattaa tehdä mietityllä tavalla
Laulut, joita opetellaan ja toistetaan monta kertaa, ovat kätevä väline uusien sanojen oppimiseen. Aapisen lauluja suunnitellessamme pidimme erityisesti mielessä oppilasryhmän, jolle sanojen oppiminen on aivan akuuttia: lapset, joille suomi ei ole äidinkieli.
Ensimmäisiin lauluihin valitsin lyhyitä, helposti luettavia ja hahmotettavia sanoja. Ne palvelevat kaikkia lukemaan opettelevia. Kun aapisessa edetään kevään puolelle, sanatkin saavat hieman pidentyä. Vierasperäisten kirjainten jaksoon liittyvässä laulussa mainitaan jopa xylofoni.
Kovin kummallisia sanoja ei silti haluttu lauluihin. Kun suomea uutena kielenä opiskeleva lapsi käyttää valtavasti energiaa laulun oppimiseen, on tärkeää, että opittavat uudet sanat ovat hänelle jotenkin käytännöllisiä. Puhutaanko laulussa asioista ja esineistä, joita lapsi näkee ja käyttää omassa arjessaan, vai jostain ihan satumaisesta ja oudosta?
Oppikirjailijat muistuttelivat usein, että tavoitteena on antaa lapsille hyödyllisiä sanoja, jotka pääsevät heti käyttöön! Pari kertaa jouduin karsimaan heidän toiveestaan laulusta liian erikoisen sanan ja vaihtamaan tilalle jotakin lapsen maailmaa suoremmin koskettavaa. Tein sen mielelläni, koska asia on tosi tärkeä. Monet erityisryhmät hyötyvät siitä, ettei lauluissa ole tarpeettomia kompastumisen kohtia.
9. Jätä tilaa hengittää
Ehkä tämä olisi tarpeen ottaa huomioon myös lastenrunojen kohdalla? Onhan nekin tarkoitus lukea ääneen. Laulussa on kuitenkin erityisen tärkeää, että hengitystauolle on tehty tarkoituksella tilaa, sillä laulajan pitää pysytellä mukana rytmissä, kun säestys rullaa eteenpäin. Ei voi noin vain jäädä hengittelemään, jos sille ei ole varattu aikaa.
Säveltäjä voi toki luoda näitä taukoja – joskus hän jopa pyytää minua lyhentämään tiettyjä rivejä. Nykyään yritän itse välttää sitä, että kirjoittaisin rivit ns. täyteen. Sanoitusta pitääkin lausua itse ääneen tai laulella omalla “työsävelmällä”, jotta ymmärtää, missä kohtaa tarvitaan taukoa.
Tulipa paljon asiaa! Kirjoittaessani kävi mielessä sekin, onko järkevää laittaa kaikkea tätä tietoa jakoon: jokuhan voi ottaa tästä opiksi ja tehdä paljon paremmat laulut kilpailijan aapiseen, tai tästä postauksesta viisastuneena napata nenäni edestä seuraavan projektin, johon itse haikailisin mukaan.
Mutta en oikein osaa tai halua pitää kollegoita kilpailijoina, en lauluntekemisessä enkä runoudessa. On pelkkää plussaa koko Suomen lapsille ja tälle skenelle, jos voimme auttaa toisiamme tekemään entistä laadukkaampaa lastenkulttuuria! Ja onhan taiteen tekemisessä kyse muustakin kuin tiedosta ja taidosta: jokaisella on oma äänensä tai otteensa, joka tuo jotain uutta ja uniikkia lastenmusiikin tai -kirjallisuuden maailmaan.
