Sanapelit ovat parasta ajanvietettä varsinkin pitkillä matkoilla. Silloin ei käsillä ole välttämättä pelilautaa ja kortteja, joten on kätevää, kun pelaamiseen riittää kynä ja paperi.
Selkokirjat on suunnattu lukijoille, joiden on hankalaa hahmottaa tiivistä tekstimassaa. Mimmu Tihisen nuortenkirja Kello tuhat kertoo myös tarinan tasolla lukemisen vaikeudesta.
Annukka Salaman tuore YA-romaani oli niin koukuttava, että halusin analysoida siinä käytettyjä keinoja. Kuinka lukijalle voi luontevalla tavalla syöttää vihjeitä asiasta, jota henkilöiden ei ole tarkoitus arvata ennen loppua?