Peikot ja muut hännäkkäät hahmot ovat lastenkirjojen peruskuvastoa. Harvoin tulee ajatelleeksi, että ne voivat myös olla vertauskuvia jostakin tosielämän ilmiöstä.

Viime aikoina on vastaani tullut häntiä myös nuorten aikuisten kirjoissa, joissa ne eivät ole ollenkaan niin tavallisia. Koska rakastan tekstien analysointia ja syvempien tasojen kaivamista, lähdin pohtimaan, millaisia merkityksiä peikko ja ihmismäisellä hahmolla oleva häntä voivat tarinoissa kantaa.

Kerron tekstissä yksityiskohtia Holly Blackin kirjasta Cruel Prince, mutta en spoilaa juonta. Toisesta fantasiakirjasta kerron ilman nimeä, koska hännän ilmestyminen liittyy merkittävään juonenkäänteeseen (tämäkin on englanninkielinen young adult -kirja, jota ei ole suomennettu).

Peikko sisälläni

Symbolit ja vertauskuvat ovat kuin kätkettyjä aarteita, jotka korostavat kirjan teemoja tai avaavat niihin uusia ulottuvuuksia. Olipa kirjan kohderyhmänä sitten lapset, nuoret tai aikuiset, pintaa syvemmät tasot tekevät siitä kiinnostavamman ja koskettavamman. Pieni lukija ei ehkä huomaa tai ymmärrä symboliikkaa, mutta aikuisen se voi saada nauttimaan myös lastenkirjasta.

Ihmisen ja peikon kohtaamiset on tarinoissa perinteisesti valjastettu opettamaan lapsille, ettei ketään pidä tuomita ulkomuodon perusteella. Vaikka toinen vaikuttaa aluksi oudolta, vähitellen paljastuu, että kahdella olennolla on paljon yhteistä. Peikot symboloivat tällaisissa tarinoissa paitsi yksilöiden erilaisuutta, joskus myös kokonaisten kansojen tai sosiaaliluokkien kohtaamista.

Peikko ei kuitenkaan aina kuvaa toista ihmistä. Se voi edustaa myös ihmisessä itsessään olevaa kätkettyä puolta, jonka kohtaaminen on vaikeaa. Ehkä peikon tapaaminen on tarinassa yksityinen tapahtuma, jonka hahmo haluaa tai joutuu pitämään muilta salassa. Silloin kirjailijan mielessä saattaa olla nuori lukija, joka yrittää tulla sinuiksi muuttuvan kehonsa ja mielensä kanssa.

Peikko on kuin ihminen, mutta usein hieman nuhjuinen (jopa likainen) ja elää lähellä luontoa. Ihmiseen verrattuna peikossa korostuvat eläimelliset, vaistonvaraiset ja joskus myös lapsenomaiset puolet – juuri ne, joita yhteiskuntamme kannustaa meitä tukahduttamaan. Peikko voi kuvata näitä sisällämme kamppailevia puolia tai kaipausta irtautua yhteiskunnan säännöistä.

Miellyttäjän muodonmuutos

Symbolin bongaa kirjassa tai elokuvassa helpoimmin, jos tarinan ilmestyy aivan yhtäkkiä jotakin arkitodellisuudesta poikkeavaa. Eräässä nuorten aikuisten fantasiakirjassa tunnolliselle ja kunnolliselle pojalle kasvaa pirunhäntä. Se ilmestyy tiukassa tilanteessa, jossa pojan on valittava, jatkaako mentoriinsa luottamista vai ottaako ohjat omiin käsiinsä.

Poikaan kohdistuu tarinassa valtavasti odotuksia, joita hän ei koe kykenevänsä täyttämään. Hänen sisällään kuplii ristiriita oman kokemuksen ja ulkoisten paineiden kanssa. Ulkoinen muodonmuutos ratkaisevalla hetkellä näyttää peilaavan hahmon sisällä tapahtuvaa käännettä. Jokin, mikä on muhinut sisällä purkautuu ulos – ja muuttaa kaiken.

Symboleita on perinteisesti käytetty kuvaamaan aiheita, joiden käsittely suoraan olisi vaikeaa. Nuorten ja nuorten aikuisten kirjoissa ihastutaan tai rakastutaan usein, mutta seksuaalisuuden kuvaamisen kanssa on tasapainoteltava, koska osa lukijoista saattaa olla hyvinkin nuoria.

Yllämainitun pirunhännän ilmestyminen ajoittuu teoksessa myös juonen kohtaan, jossa poika kokee seksuaalisen heräämisen. Kiinnostavaa kyllä, hänelle kasvaa samaan aikaan siivet, siis vapauden symboli. Molempia hän pyrkii peittelemään. Ehkä kirjailija haluaa kertoa, että samaan elämäntapahtumaan voi liittyä sekä häpeää että vapautumista.

Kätketty häntä

Holly Blackin young adult -trilogia Cruel Prince sijoittuu keijujen valtakuntaan. Keijut muistuttavat ihmistä, mutta heillä on eläimellisiä piirteitä, kuten sarvet tai kissansilmät. Heidät kuvataan epäinhimillisiksi myös luonteeltaan: he käyttävät joukkoonsa eksyviä ihmisiä häikäilemättä hyväkseen ja tekevät näille julmia jekkuja.

Yksi ilkeistä ja satumaisen kauniista keijuista piilottelee housuissaan rumaa häntää. Se näyttää symboloivan heikkoa ja herkkää puolta, joka on piilossa keijupojan välinpitämättömän kuoren alla. Hännän liikehdintä paljastaa hermostuneisuuden, jonka poika on joutunut rankassa perhetilanteessaan kätkemään. Kun pojan sisin alkaa tarinan myötä paljastua, hän antaa myös hännän näkyä yhä useammin.

Kuten ensimmäisessä mainitsemassani kirjassa, tässäkin housuihin kätketty häntä toimii samalla (kielletyn) seksuaalisuuden symbolina. Nuortenkirjoille onkin tyypillistä, että tyttö kiinnostuu pojasta, jolla on eläimellisiä piirteitä. Ehkä se resonoi murrosikäisen tytön kokemusten (tai fantasioiden) kanssa: mieheksi kasvavissa pojissa on äkkiä jotakin uutta, vierasta ja jännittävää.

Voiko naisella olla häntä?

Yritin miettiä esimerkkiä hännäkkäästä naishahmosta lasten- ja nuortenkirjoissa, tai länsimaisessa viihteessä ylipäätään. Mieleeni tuli vain Batmanin kissanainen, mutta ironista kyllä, hänen asuunsa ei kuulu häntää! Miespuolisella kissasupersankarilla Cat Noirilla (animaatiosarja Miraculous) sellainen toki on.

Herää kysymys, onko häntä erottamattomasti miehinen symboli. Peikkopopulaatioissa on tietysti mukana naisia, mutta esimerkiksi Röllin tarinoissa paljon vähemmän kuin miespuolisia peikkoja. Mitä häntä voisi kertoa naishahmosta?

Artikkeli Kun hahmolle kasvaa häntä & peikkojen symboliikkaa julkaistiin ensimmäisen kerran Nelli Heinimo.

Annukka Salaman tänä keväänä ilmestynyt YA-romaani kiri heti lukulistani kärkeen, sillä päähenkilönä on tietotekniikan parissa viihtyvä tyttö. Kirja olikin niin koukuttava, että oli pakko ryhtyä tutkimaan tarkemmin siinä käytettyjä keinoja. Kuinka lukijalle voi luontevalla tavalla syöttää vihjeitä asiasta, jota henkilöiden ei ole tarkoitus arvata ennen loppua?

(Aiheen opiskelu olisi toki havainnollisempaa jonkun dekkarin kautta, mutta en kestä lukea mitään kovin jännittävää, joten näillä mennään!)

En aio spoilata juonta pahasti: selostan ainoastaan lukujen 1–4 tapahtumat, ja nekin vain osittain. Kun kyse on juonivetoisesta kirjasta, tässäkin sivumäärässä ehtii tapahtua paljon! Pyysin kirjan arvostelukappaleena kustantajalta.

Ajatusten ja toiminnan välinen ristiriita luo mysteerin

Ripley – nopea yhteys (WSOY 2022) kertoo lukiolaisesta Islasta, joka viettää paljon aikaa netissä pelaillen. Samalla hän chattailee pelikaverilleen, jonka tuntee nimellä Damien. Kirjan nimi Ripley juontuu Islan omasta nimimerkistä. Isla kuvaa alussa suhdettaan Damieniin näin:

Olemme jutelleet linjoilla yli vuoden, mutta en edes tiedä, missä päin Suomea Damien asuu. Ei yksityiskohtia. En halua tietää hänestä muuta kuin sen, että meillä on yhtä paska huumorintaju ja täydellisen pettämätön maku B-luokan kauhuelokuvien suhteen.

Hyvin pian käy ilmi, ettei tämä ”julistus” tavoita suhteen kaikkia vivahteita. Islan ja Damienin tuttavallinen kirjoittelu on nimittäin täynnä huumoriin verhottua flirttailua. Islan ”äänensävyn” ja ajatusten (sisäinen dialogi) välillä näyttää olevan ristiriita: hän pyrkii vakuuttamaan itselleen jotakin, mikä lukijan silmään näyttää vähän itsepetokselta. Tämä herättää heti miettimään, mistä suhteessa oikein on kyse. Ja ennen kaikkea: mihin se on kehittymässä?

Kun Damien ehdottaa Islalle tosielämän tapaamista, Isla häipyy linjoilta. Kohta hän tunnustaa lukijalle ja itselleen, kuinka paljon hänellä oikeastaan on pelissä:

Mitä jos emme toimisikaan IRL? Romahtaisin. Hän on minulle liian tärkeä. En edes pysty muotoilemaan, miten tärkeä. Kuolisin, kuolisin jos pilaisin tämän, mitä välillämme on.

Enemies to lovers? Tottumukset luovat odotuksia

Heti kirjan alussa esitellään kaksi muutakin poikaa. Toisin kuin Damien, he ovat Islan tuttuja tosielämässä, nimittäin luokkakavereita. Ja kumpikin saa Islan sapen kiehumaan.

Joni kilpailee Islan kanssa luokan matikkaneron tittelistä ja ottaa ilon irti hänen jokaisesta epäonnistumisestaan. Nokittelusta huolimatta Isla ei voi olla noteeraamatta pojan komeaa ulkonäköä. Anton taas on luokan uusi poika, jonka perään kaikki kuolaavat – myös Isla, vaikka heidän tuttavuutensa alkaakin epäonnisesti törmäilyllä (klassikko!) ja he käyttäytyvät alussa puolin ja toisin töykeästi toisiaan kohtaan.

Asetelma on kuin luotu aktivoimaan lukijan mielessä odotuksen, joka pohjaa kirjoissa ja elokuvissa toistuvaan juonikuvioon. Onko tämä enemies to lovers -tarina? Onko Jonin käytöksen taustalla muutakin kuin kilpailunhalua ja dorkamaisuutta? Kumpi pojista muodostuu tarinan kannalta merkityksellisemmäksi, vai syntyykö peräti kolmiodraama?

Lukija aavistaa enemmän kuin henkilöt

Luvussa 3 Isla chattailee taas Damienin kanssa. Damien kertoo kuluneesta päivästään:

*huokaus* Olin vittumainen jollekin, joka ei ansainnut sitä. Olispa aikakone niin peruisin sen.

Meille on juuri näytetty, kuinka sekä Joni että Anton käyttäytyivät Islaa kohtaan inhottavasti koulupäivän aikana. Lukija on luonnostaan virittäytynyt etsimään yhteyksiä ja syy-seuraussuhteita tapahtumien väliltä, joten mieleen nousee heti kysymys: ei kai jompi kumpi näistä dorkista ole Damien?

Isla ehdottaa, että Damien voisi vaikka pyytää anteeksi siltä jota on loukannut. Ja kappas: seuraavana päivänä sekä Joni että Anton pyytävät Islalta anteeksi. Tässä vaiheessa on selvää, että kirjailija haluaa meidän uskovan jommankumman luokan pojista olevan Damien. Mutta jos näin on, tietääkö Damien yhteydestä?

Islassa sattuma ei soita mitään kelloja, ja se onkin tarinan uskottavuuden kannalta tärkeää. Syntyy mahtava jännite, kun lukija aavistaa jotain, mitä päähenkilö ei. Kun alussa toivoin, että Isla uskaltautuisi tapaamaan Damienin, nyt mahdollisuuteen yhdistyy kutkuttavalla tavalla katastrofin aineksia.

Tilanne kasvaa entistä mehukkaammaksi, kun Isla mainitsee Damienille tyypistä, joka ajaa hänet hulluuden partaalle. Kohta Isla on lähettänyt tälle kokonaisen kansiollisen piirustuksiaan ärsyttävästä pojasta….

En paljasta enempää. Lukekaa kirja, se on ihana! Mukana on muitakin hyviä teemoja, kuten tytön mahdolliset roolit poikavaltaisessa kaveriporukassa. Isla näyttää myös ihanan esimerkin siitä, että vaikeista ja jopa hävettävän tuntuisista asioista kannattaa puhua aikuisen kanssa.

Mitä opin lukijan odotusten ohjailemisesta?

• Laita lukija toivomaan hahmon kanssa jotakin sellaista, mikä näyttää hahmon näkökulmasta mahdottomalta. Islan sisäinen dialogi on alusta saakka täynnä Damieniin kohdistuvia toiveita. Hän pelkää myös kovasti pettymystä. Kunpa Damien olisi sitä, miltä vaikuttaa!
• Istuta tekstiin symboliikkaa ja yksityiskohtia, jotka luovat odotuksia. Islalla ja Damienilla on väriä vaihtavat ystävyyslamput, jonka avulla he voivat lähettää sanattomia viestejä toisilleen. Punainen on ainoa väri, jota he eivät koskaan käytä:
  

  Se tarkoittaa yleensä näissä laitteissa, että rakastan sinua. Haluamme pitää sen kai sanattomalla sopimuksella tyhjänä, koska entä jos joskus.

• Rakenna yhteyksiä, jotka saavat lukijan liittämään kaksi tapahtumaa tai henkilöä toisiinsa. Yhteys voi olla ajallinen, kuten tässä (samana päivänä) tai perustua vaikkapa siihen, että asiat esitellään kirjassa lähekkäin.
• Parasta, jos yhteys on vain lukijan nähtävissä! Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin henkilöhahmo, joka kyllä toteaa ”onpa melkoinen sattuma…” mutta päättää ignoorata aavistuksensa ja jatkaa tutkimatta asiaa sen enempää.
• Yksi keino pitää hahmo pimennossa on antaa hänelle hyvä syy olla hoksaamatta yhteyttä. Islan tapauksessa voisi tulkita, että koulu- ja pelimaailma ovat hänelle kaksi niin erillistä todellisuutta, ettei hänelle tule mieleenkään nähdä yhteyksiä niiden välillä. Isla kokee Damienin niin läheiseksi, että kuvittelee pystyvänsä tunnistamaan tämän, vaikkei oikeastaan tiedä tämän ulkonäöstä mitään.
• Hyödynnä genren konventioita. Mihin samantyyppiset tapahtumat yleensä johtavat tämän genren kirjoissa? Lukijalle tuttuja juonikuvioita ja hahmotyyppejä voi käyttää sekä lukijan harhauttamisessa että aavistusten ohjaamisessa oikeaan suuntaan.

Artikkeli Kuinka ohjailla lukijan aavistuksia? Ripley – Nopea yhteys julkaistiin ensimmäisen kerran Nelli Heinimo.